Muistan agrologiopintojeni ensimmäisen koulupäivän, kun meille uusille opiskelijoille luotiin mielikuva, että rästiin jäävät tehtävät ovat kuin rullautuva matto. Mitä enemmän tehtäviä kasaantuu, sitä isompi on mattorulla, ja sitä helpommin siihen kompastuu. Joskus matto voi olla niin rullalla, että siitä ei huonojalkainen pääse enää ylitse. Olen kohta kaksi vuotta opiskellut, ja koko matkan yrittänyt pitää huolen siitä, että matto suoristuu välillä kokonaan. Sitten ei niin haittaa, vaikka mattoon vähän ruttuja tuleekin.
Sen oja etenee, jonka lapio heiluu. Tämä on opintojeni motto. Vaikka välillä ei saisi mitään aikaiseksi, on tärkeää pitää se lapio liikkeessä – edes aavistuksen. Jonain päivänä riittää, että sitä tekee vain ajatustasolla. Toisena päivänä jaksaa taas enemmän huhkia, ja ehkä kirjoittaakin vähän.
Nyt olen opinnoissani jo yli puolen välin. Matto on suora ja lapio heiluu, mutta silti joskus pelottaa, etten tästä selviäkään. Päivä kerrallaan ja kurssi kerrallaan tässä mennään eteenpäin. Unelmat antavat siivet, joilla lennän eteenpäin.
Suorat matot kunniaan!